Kun katselee viime aikojen lööppejä ja facebook-päivityksiä, näyttäisi siltä, että trendin mukaan jokainen tulee uskollaan autuaaksi, ihmisen kuuluu toimia sen mukaan, mikä itsestä tuntuu oikealta, ihmisen tulee olla itselleen uskollinen. Mitäpä jos olisikin olemassa Jumala, kaiken luoja, olisiko ihmisellä sittenkin oikeus omaan arvioonsa?
Kuka sitä paitsi sanoo, kenen tunnetila on oikeassa, kun ihmisillä näyttäisi olevan varsin erilaisia ja jopa päinvastaisia tunnetiloja? Yleinen mielipide on se, että niin kauan kuin ei satuta toista, saa toimia niin kuin parhaaksi näkee ja kokee. Mutta kuka ihminen sitten pystyy arvioimaan, mikä satuttaa toista ja mikä ei? Kuka ihminen pystyy näkemään yksittäisten tekojen ja valintojen kauaskantoiset seuraukset? Vastaus on: Ei niin kukaan!
Täytyy olla olemassa jokin ohjenuora, jokin kartta, joka näyttää oikean suunnan. Tai sitten ei ole luottamista yhtään mihinkään.Tunteisiin ei voi luottaa, omaan järkeen ei voi luottaa ja yleiseen mielipiteeseen varsinkaan ei pidä mennä luottamaan. Eri alojen asiantuntijoilta saa hyviä ja oikeita neuvoja, mutta voiko niihinkään täysin luottaa?
Ajatteluprosessin tulos on siis se, ettei mihinkään voi luottaa, eikä kukaan tiedä, millainen maailman pitäisi olla tai miten ihmisen tulisi elää. Varsin toivotonta. Ja näkeehän sen siitäkin, mitä maailmassa tapahtuu. Ei ihminen oikein osaa tätä elämisen taidetta. Ihminen on niin hauras ja häilyväinen. Toinen on täysin tunteidensa heiteltävissä ja toinen luottaa vain kylmään järkeen. Kumpikaan ei tuota hyvää tulosta. Menneisyyden haavat saavat ihmisen käyttäytymään omaakin tahtoaan vastaan. Vaikka siis tietäisikin, mikä on oikein ja mikä väärin, tuon tiedon mukaan eläminen on mahdotonta. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja tasapainon löytäminen eri aspektien välillä ei onnistu, ei sitten millään.
Tähän ihmisyyden ongelmaan on yksi vastaus, joka nykyisin on suljettu mahdollisuuksien ulkopuolelle. Se on katsottu saduksi ja aikansa eläneeksi. Joka siihen uskoo ja sieltä voimaa ammentaa, on halveksittava ja naiivi, kapeakatseinen, mustavalkoisesti ajatteleva fundamentalisti. Voisi olla hyvä tarkistaa, pitääkö tällainen kategorisointi paikkansa. Kuinka paljon ahdistusta ja sekoilua juurettomuus aiheuttaa varsinkin nuorisossa ja kuinka paljon sisältöä ja henkistä kasvua puolestaan usko tuo elämään. Tottakai on olemassa sairastuttavaa, tasapainotonta uskonnollisuutta. Olen nähnyt sellaista hyvinkin läheltä. Kuitenkin, kun yritän objektiivisesti tarkastella uskovien elämää ja verrata sitä monen (huom. ei kaikkien) ei-uskovien elämään, näen uskovien parissa huomattavasti enemmän ongelmien ja henkisten haavojen käsittelemistä ja parantumista, muutosta parempaan suuntaan, elämän laadun parantumista. Korkeampaan uskominen lisää turvallisuuden tunnetta, niin että vaikeitakin asioita uskaltaa käsitellä.
Kyllä Jumala edelleen on tarpeellinen. Ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi edellyttää, että hengellisyyttä ei tukahduteta. Se on osa ihmistä yhtä lailla kuin järki, tunteet ja ruumiillinen hyvinvointi. Tässä sekulaarissa yhteiskunnassa valitettavan harva enää elää täyttä elämää so. sisällyttää hyvinvointiinsa myös hengellisen aspektin.
Ja mitä tulee tuohon alussa haikailemaani ohjenuoraan, olisiko se sittenkin ikivanha ja "antiikkinen" Raamattumme? Tuo monelle vaikeaselkoinen ja ristiriitaiselta vaikuttava kirja avautuu Hengen ohjauksessa sellaiseksi viisauden lähteeksi, ettei sellaista löydy toista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti